Missä on lähin terveyskeskus tai mielenterveystoimisto, ja pääseekö niihin nopeasti? Riittävätkö kuntien rahat? Yksityistetäänkö sosiaali- ja terveyspalveluita lisää? Sosiaali- ja terveydenhuollon uudelleenjärjestämislaissa on pohjimmiltaan kyse tästä.

Pieleen mennyt sote-laki tarkoitti toimintojen keskittämistä ja haja-asutusalueiden palvelujen lopettamista. Organisaation kehittäminen oli painopisteenä, eikä potilaan näkökulmasta ole juuri keskusteltu. Taka-ajatuksena oli palvelujen yksityistämisen lisääminen.

Suomessa terveys- ja sosiaalipalveluita tarjoavat pääasiassa kunnat. Erikoissairaanhoito on pääasiassa kuntayhtymillä. Näitä palveluita täydentävät yksityiset yritykset. Julkiset ja yksityiset palvelut ovat täydentäneet toisiaan.

Jos yksityiset palvelut lisääntyvät hallitsemattomasti, niin kunnalliset palvelut voisivat heikentyä. Pahimmillaan tämä johtaisi kansan jakautumiseen kahden kerroksen väkeen. Yksityisiin palveluihin menisivät ne, joilla on siihen varaa. Palveluita voitaisiin ostaa yksityisillä vakuutuksilla. Varattomien pitäisi tyytyä kunnallisiin palveluihin.

Tavoitteena tulee olla hyvien julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tarjoaminen meille kaikille kohtuulliseen hintaan. Esimerkki pitkälle viedystä yksityistetystä terveydenhuollosta on Yhdysvallat. Siellä terveydenhuollon osuus bruttokansantuotteesta on kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa henkeä kohti.

Elämme taantumassa. Työttömyys on korkeissa lukemissa. Kuntien ja valtion talous ei kasva, vaikka terveydenhuoltomenot kasvavat. Yksi ratkaisu tilanteeseen on tehostaa kuntien toimintaa.

Toiminnan tehostamiseen pyrittiin ensin kuntia yhdistämällä.

Olin eräässä kokouksessa, jossa pirkanmaalaisten kuntien edustajat keskustelivat mahdollisten kuntaliitosten hyötyjen mahdollisuudesta. Varovaisesti asiaa lähestyen päästiin yhteiseen ajatukseen, että kuntaliitoksista saattaisi olla hyötyä. Toimintojen järjestäminen voisi olla helpompaa ja rahaa voisi säästyä. Seuraavaa kokousta jo ehdotettiin. Kunnes eräs edustaja nosti kissan pöydälle: ”Mutta ei me kyllä oikeasti kuntaliitosta kannateta!”

Sote-uudistus pyrkii käytännössä samaan asiaan kuin kuntaliitokset. Tehdään suurempi yksikkö, niin toiminnot on helpompi järjestää tehokkaasti. Sosiaali- ja terveysmenot ovat kuntien suurin menoerä. Kuntien budjetista ne kuluttavat noin 60 prosenttia.

Tästä ne ongelmat alkoivat. Sote-laki kaatui perustuslakiin, jonka mukaan kunnat päättävät omista asioistaan. Nyt kuntien päätösvallasta olisi viety pois 60 prosenttia budjetista.

Kansalaisten mielestä suurin ongelma on palveluiden saatavuus. Lääkäriin pääsee parissa viikossa, tai hätätapauksessa päivystyksessä jonottamalla.

Tehostamisen kääntöpuoli on palvelujen keskittäminen. Selvällä suomella sanottuna se tarkoittaa, että pieniä terveyskeskuksia suljetaan. Terveyskeskusten yö- ja viikonloppupäivystykset keskitetään suureen yksikköön, joka on todennäköisesti kaukana. Ja tätä kansalaiset tuskin haluavat.

Muutamat kunnat ovat reagoineet tilanteeseen tekemällä kymmenen vuoden sopimuksia yksityisen palvelutuottajan kanssa. Tavoitteena on lähipalveluiden säilyttäminen.

Yksityiset sopimukset ovat hyvin ymmärrettävissä. Pahimmillaan sote-uudistus olisi tarkoittanut viiden sote-alueen muodostamista Suomeen. Pääosa kuntien budjetista olisi kadonnut päättäjien ulottumattomiin. Yksittäisen kunnan edustajan äänen vaikutus olisi ollut olematon suuressa yksikössä. Sote-lain kaatuessa alueita ehdotettiin olevan yhdeksäntoista. Perusongelma olisi ollut silti sama.

Sote-uudistusta, jota ei sitten tullut, tehtiin vuosia. Jatkuva epävarmuus on haitannut palvelujen kehittämistä. Välttämättä emme edes tarvitse uutta sote-lakia. Palveluiden kehittämisen pitää lähteä kansalaisten tarpeista. Toimitaan niin, että palvelujen saatavuus ja laatu on tulevaisuudessa kohdallaan.