YDINVOIMAAKO? EI KIITOS!

Heräsin ydinvoimavastaisuuteen jo hyvin nuorena. Tuolloin, 1980-luvulla, ydinvoimaa vastustavat mielenosoitukset keräsivät suuret väkijoukot kaduille. Mukana olivat kaikki vauvasta vaariin.

Syitä, miksi vastustimme ydinvoimaa, oli useita: ydinvoimalat ovat onnettomuusriskin vuoksi turvallisuusongelma, ydinjätteiden turvallinen säilyttäminen 200 000 vuotta ei ole mahdollista, ydinaseiden leviämisen riski lisääntyy ydinvoiman leviämisen myötä. Samat riskit ovat edelleen ajankohtaisia.

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus konkretisoi uhan. Olin tuohon aikaan nuori aikuinen, miettimässä omaa tulevaisuutta. Tapahtuma pisti pohtimaan, näinkö voimattomia olemme omaa elinympäristöämme koskevissa asioissa. Eikö todellakaan ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa?

Muiden mielenosoitusten lisäksi olin tuolloin 25 vuotta sitten ydinvoiman vastaisella mielenosoitusmarssilla Olkiluodosta Eduskuntatalolle kävellen. Matkan pituus, noin 300 kilometriä, taittui nuoren miehen innolla mehupaastolla.

Minä uskon, edelleen, että vaikuttaminen on mahdollista. On myönnettävä, että välillä usko on ollut koetuksella. Viime kevään periaatepäätökset kahdesta uudesta ydinvoimasta olivat ikävä takaisku ydinvoiman vastaisessa taistelussa. Taistelua on kuitenkin jatkettava.

Ydinvoimaan panostaminen vie mahdollisuuksia panostaa uusiutuvan energian tuotantoon sekä energiatehokkuuteen. Hajautetulla uusiutuvan energian tuotannolla on mahdollista synnyttää kymmeniä tuhansia työpaikkoja maakuntiin, sinne, missä työpaikkoja eniten tarvitaan.

Me äänestämme nyt eduskuntavaaleissa Suomen suunnasta energiakysymyksissä. Kannatan ydinvoimasta luopumista. Vastustan ydinvoiman rakentamista myös luvan saaneiden ydinvoimaloiden rakennuslupavaiheessa. Meidän on katsottava kauemmas ja nähtävä uusiutuvan energian tuotannon mahdollisuudet.